Kivulias, mutta kaunis kotiinpaluu

Ilmeisesti blogin aloittamiseen tarvitaan veret ja lihakset seisauttava kipu, jotta malttaa istua aloilleen kirjoittamaan. Tuskani johtuu kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti urheilusta eikä juhlimisesta. Viime Pietarin-komennuksesta oppineena liityin kuntoklubin jäseneksi heti, enkä kolmen kuukauden juhlimisen tuhoamana ihmisrauniona.

Alan kuitenkin epäilemään, että välillä juhliminen on urheilua terveellisempää. Heti ensimmäisellä jumppakerralla pikkushortseihin ja vaimonhakkaaja-paitaan puketunut ve

näläisbodari pakotti ottamaan liian isot painot ja nostamaan niitä vielä senkin jälkeen kun olin laonnut maahan muutaman kerran. Kun sanoin, etten pysty enää, bodari tuli vääntämään kädet ja jalat oikein päin ja huusi "Etkö ymmärrä?". Ilmeisesti "en pysty" on tuntematon ilmaisu.

Toinen urheilukokemukseni menneeltä viikolta on astetta lempeämpi, kun käytiin pelaamassa futista yliopiston professorien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Todellisuudessa joukkue oli kuitenkin täynnä venäläismiehiä, joilla ei ole mitään tekemistä yliopiston kanssa. Kaverit oli vähän hämmentyneitä, kun pari suomalaistyttöä liittyi seuraan. Aina kun yritin ottaa pallon vastustajalta, reaktio oli "anteeksi, anteeksi, ei kai sattunut". Ilmeisesti Venäjällä naiseen ei kosketa väkivaltaisesti (tai lempeästikään

) urheilukentällä. Onnistuin pari kertaa viemään pallon, mistä seurasi aina kehuja mukavilta professoreilta. Epäonnistumista puolestaan seurasi jäätävän tappavat katseet ja katkerat huomautukset muilta joukkueen pelaajilta. En tiedä uskallanko mennä enää ensi viikolla.

Venäläiseen elämään on ollut muutenkin helppo sujahtaa aikaisempien oppien perusteella. Nyt jo tietää, että "puhu tyttö!" on normaali avausrepliikki kaupassa ja että kaikki lopulta onnistuu, vaikka vastapuoli hokee "ei, ei, ei". Yhtenä esimerkkinä 100 euron tinkaaminen salijäsenyydestä. Totesin vain, etten maksa tätä summaa enempää, jolloin tyttö peredumala (=mietti uudelleen) ja antoi pyydetyn alennuksen. Samoin taksilla ajellessa hinta tippuu aina, kun kieltäytyy vain maksamasta pyydettyä summa (kannattaa tosin hoitaa neuvottelu ennen auton hyppäämistä). Taksilla baarista baariin ajelua on tosin tullut harrastettua verrattain vähän, sillä opinnot kahmivat suuren osan vapaa-ajasta. Ja vapaa-aikaa ei juuri ole, sillä jokapäiväiset rutiinit vievät jopa tuntikausia päivässä. Eilen kävin pankissa, hakemassa passikuvia ja kaupassa. Reissuun meni 3 tuntia, jonka jälkeen olin liia

n väsynyt aloittamaan opiskelua.

Vaikka arki väsyttäää, opinnot ovat supermielenkiintoisia. Venäjän kieltä on 8h viikossa ja ikävä kyllä kahdessa 4 tunnin jaksossa. Mut valittiin tuntemattomasta syystä korkeimpaan tasoryhmään, jonka opettaja on varsin uuvuttava. Aluksi olin ihan innoissani, kun opettaja kertoi paljon venäläisestä kulttuurista ja yhteiskunnasta sekä laittoi meidät lukemaan Nojava Gazetaa. Irina Aleksandrovna on tiedostava (käy pienellä opettajan palkallaan lähes joka päivä teatterissa/konsertissa/baletissa), minkä vuoksi tunneilla puhutaan mm. pahaa Putinista, arvostellaan Venäjän nykytilaa ja muistellaan kaltoin kohdelleita neuvostotaiteilijoita. Kaikki oli kovin mielenkiintoista, kunnes parin ekan tunnin jälkeen tajusin, ettei Irinan puhe lakkaa koskaan. Hän puhuu, puhuu ja puhuu. Me opiskelijat ollaan hiljaa ja ärsyynnytään salaa ja lopulta ihan avoimesti, kun ei saada puhua melkein mitään koko tunnin aikana. Viiden hengen ryhmässä keskustelu olisi ihanteellista venäjän opiskelua, mutta sen sijaan kuunnellaan, mitä kirjailija x teki vuonn

a se ja se ja miten joku asia sanottiin vanhalla venäjällä. Olisi kiva oppia nyky-venäjää ennen kuin siirrytään muinaisslaaviin.

Koska opetus on opettajan monologia, olen iloinen uudesta venäläisestä kaverista, jonka kanssa pääsen itsekin ääneen. Tapasin vladivostokkilaisen kaverin baarissa viime perjantaina suomalaisbändi Jessen keikan yhteydessä. Kai se yritti ensin iskeä, mutta kun kerroin, että mulla on "ystävä" Suomessa, se tyytyi siihen että ollaan vaan kavereita. Toivottavasti se ymmärsi oikein, koska ilmeisesti poikaystävä ei ole drug (=ystävä) vaan maladoi tselovek (=nuori ihminen). Venäjäksi kommunikointi ei olekaan niin helppoa, kuin silloin baarissa muutaman kaljan jälkeen kuvittelin.

Muuten oon hengaillut epäilyttävän paljon suomalaisten ja muiden länkkäreiden kanssa. Eilen oltiin kansainvälisillä

 dinnerillä yhden jenkkisotilaan (?) luona. Sillä on Pietarissa mukana kolme lasta ja vaimo ja ne asuu järjettömän kokoisessa kämpässä. Kiva ammatti olla töissä Yhdysvaltain armeijalla, parin vuoden välein pitää muuttaa ja itse ei saa päättää asemamaata. Kesäkuussa kaveri lähtee Irakiin, perhe onneksi saa palata jenkkeihin. Illan ruokatarjoilua oli jännittävää: venäläiset toi kuivattuja kaloja (katso kuva), saksalaiset perunasalaattia, singaporelainen kiinalaista soppaa, suomalaiset hapankorppua oltermannilla ja amerikkalaiset mm. selleriä maapähkinävoilla. Ruokaa oli ihan järjettömästi, mikä väsytti kaikki lähtemään suoraan kotiin ilman minkäänlaista baareilua. Tänään vuorossa georgialaista ruokaa kavereiden kanssa. Pitän

ee varmaan taas skipata baareilut, ettei vahingossa eksy joihinkin Valentine's Day -pippaloihin, jossa pitäis olla rakastanut tai vähintäänkin valmis rakastumaan. Mukavaa ystävänpäivää kaikille:)